Valikko Sulje

Mielipide

Ilman Ominaisuudet Kampus on ollut kuuma aihe viime vuosina pitkän konesaliverkkokauden jälkeen. Konesalista tutut tekniikat ovat vyöryneet. Breeder Ruotsissa juhannuslauantai on tiivistä aikaa raviurheilussa. Raveja pidettiin neljällä

Sivistysjohtaja Jouni Wilpolan mukaan kirjastoautokysymystä pohditaan syksyn talousarviota laadittaessa. "Meillä on pitkät.

Mitä on Mikkeli ja Essote tehneet muuta kuin huudelleet puskista. Savonlinna ja sosteri ovat delegaationa käyneet kolme.

Melkein kaikilla on mielipide Ylestä. Siinä mielessä on erikoista, että poliittisille päättäjille Yle on vaikea aihe. Nyt.

Anette Karlsson, kaupunginhallituksen jäsen, Elin Blomqvist-Valtonen, Catharina von, sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja,

S Pankki Lahti Ruotsalainen SEB -pankki on saanut miljardin kruunun (96 miljoonan euron) sakot laiminlyönneistään rahanpesun torjunnassa. Lapsiperheiden Tuet Lapsiperheiden tuet 1 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2

Tänään 60 vuotta täyttävä konkaritoimittaja Rauno Lahti uskoo paikallisen tiedonvälityksen tulevaisuuteen. Hän kirjoittaa.

Tilankäyttöä on tehostettava ja luovuttava turhasta, kirjoittaja linjaa. Kaupunginvaltuusto kävi 15. kesäkuuta keskustelun.

Keskustan kansanedustaja asettuu puolustamaan perussuomalaista kollegaa harvinaisessa tapauksessa. Mikko Kärnä.Kuva: Petteri.

Juhannuskokkojen polttaminen koituu joskus vahingoksi ympäristölle. Kokkoahan ei saisi koskaan tehdä kalliolle, sillä sen.

Suonperä Intohimolla oman unelman perään Tero Suonperä, 36, toimii päätoimisesti jalkapallovalmentajana. Noin neljätoista vuotta sitten Suonperä muutti opiskeluiden perässä Kokkolasta Ouluun. Kokkolassa hän ehti valmentaa yhtä
Kesäkanat kesäkanat. Jaani. 10.05.2003 11:26. Ilmoita. olisiko julmaa ottaa kesäksi kanoja mökille lemmikiksi ja sitten antaa ne lahdattavaksi syksyn tullen? 11. 852. Emman ja Thelman leikkimökistä
Rtv Kaleva Isku valmistaa kotimaisia laadukkaita huonekaluja koteihin, työympäristöihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin. Laajassa mallistossamme on paljon tunnettuja huonekalubrändejä. Lapsiperheiden Tuet Lapsiperheiden tuet 1 Kuka voi saada

Sipoo lakkauttaa nuorten maahanmuuttajien perheryhmäkodin toiminnan. Oleskeluluvan saaneille, yksin maahan tulleille nuorille.

Vammaisten kuljetuspalvelujen kilpailutuksen valmistelu on ollut pitkä prosessi, joka aloitettiin jo vuonna 2012. Porvoon.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

McLarenin pomo Zak Brown povaa F1-sarjan niin sanotun keskiryhmän keskinäisestä kapinasta tällä kaudella vieläkin rajumpaa ja.

The North Face Huppari Miesten huppari vapaa-aikaan. Kevyt collegemateriaali. Siinä ei ole harjattua sisäpintaa, joten sopii lämpeneviin kevätilmoihin mainiosti. Edessä pienempi The North Face logo ja isompi printtilogo hupussa.

Ferrarilla luotetaan, että tallin toimet koronan ehkäisemiseksi ovat riittävän tehokkaita. Formula ykkösten kausi päästään.

Poliisi otti viikonloppuna kiinni henkilön, joka ampui käsiaseella ilmaan Helsingin Hakaniemenrannassa sijaitsevan.

Lapsiperheiden Tuet Lapsiperheiden tuet 1 Kuka voi saada lapsiperheen tukia? 2 Ennen kuin lapsi syntyy 3 Kun lapsi syntyy 5 Lastenhoidon tuet 10 Jos lapsi sairastuu 13

Mielipide ja neuvominen suomeksiKoronakevät aiheutti isot tappiot Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Tammi-huhtikuun 2020 tuloslaskelma osoittaa.

Työttömyysprosentti Saarimaakunnan työttömyysprosentti ponnahti ennätyslukemiin tänä keväänä. Toukokuun työttömyysluvut kertoivat synkkää tarinaa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa on riittänyt koronan vuoksi kuhinaa. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila. Työttömien ja. Savonlinnassa

Pikavippi. Kuluttajaluottojen korkokatto puolittuu kymmeneen prosenttiin, jos eduskunta hyväksyy keskiviikkona.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Pystytäänkö eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla luomaan haastaja Amazonille ja.

Sivistysjohtaja Jouni Wilpolan mukaan kirjastoautokysymystä pohditaan syksyn talousarviota laadittaessa. "Meillä on pitkät.

Kilpailu-ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan puhelinmyynnin sääntelyä on kiristettävä nykyisestä huomattavasti. Viraston mukaan.